Vastuullisuus vetovoimaksi
Kehittämishanke vastuullisuuden lisäämiseksi
Puu- ja pihapalvelu Tikka Oy | Pirkanmaa - Häme
Toteutimme Vastuullisuus vetovoimaksi -kehittämishankkeen, jossa vahvistimme yrityksemme vastuullisuusviestintää ja työnantajamielikuvaa. Hanke toteutettiin ajalla joulukuu 2025 – maaliskuu 2026.
Hankkeessa kirkastimme arvot, kartoitimme vastuullisuusteot ja kehitimme niihin perustuvat arjen toimintatavat. Lisäksi tuotimme viestintämateriaaleja, kuten verkkosivusisältöjä, rekryviestintää ja sosiaalisen median julkaisuja, sekä rakensimme viestinnän vuosikellon tukemaan pitkäjänteistä tekemistä.
Hankkeen tuloksena syntyi selkeitä toimintamalleja ja viestintäkäytäntöjä, jotka tukevat yrityksen arkea, näkyvyyttä ja kehittymistä. Hanketta tuki Pirkan Helmi.


Vastuullisuus näkyy arjessamme
Vastuullisuus ja arvopohjainen toiminta näkyy työssämme ennen kaikkea arjen käytännöissä: tavassa tehdä työtä, kohdella ihmisiä ja huolehtia ympäristöstä. Se tarkoittaa huolellista työn tekemistä, materiaalien järkevää käyttöä, luonnon huomioimista sekä hyvää työyhteisöä.
Meille on tärkeää tehdä työmme kestävästi ja huolellisesti niin, että lopputulos palvelee käyttäjiään pitkään.
Vastuu ympäristöstä
Pyrimme tekemään työmme niin, että kuormitus ympäristölle pysyy mahdollisimman pienenä.
Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi:
- jätteiden lajittelua ja kierrätystä mahdollisuuksien mukaan
- koneiden ja työvälineiden huolellista huoltoa, joka pidentää niiden käyttöikää
- laadukkaiden ja kestävien materiaalien käyttöä
- työmaiden ja kulkemisten suunnittelua turhan ajamisen vähentämiseksi
- osallistumista Pirkanmaan Ilmastoverkostoon
Hyvin suunniteltu ja huolellisesti toteutettu työ vähentää myös korjaustarvetta myöhemmin.
Luontoarvot työssä
Viheralan työ vaikuttaa usein suoraan luontoympäristöön. Siksi huomioimme työssämme myös luonnon monimuotoisuuden ja kestävät ratkaisut.
Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuutta esimerkiksi:
- rikkakasvien torjuntaan myös myrkyttömin menetelmin
- kotimaisten kasvien suosimiseen mahdollisuuksien mukaan
- luonnon monimuotoisuuden huomioimiseen viheralueiden hoidossa
Seuraamme aktiivisesti myös kasvien vieraslajikehitystä ja autamme haitallisten vieraslajien torjunnassa.
Vastuu ihmisistä
Hyvä lopputulos syntyy tekijöidensä työnä. Siksi pidämme tärkeänä, että työyhteisö toimii ja työntekijämme voivat hyvin.
Panostamme esimerkiksi:
- hyvään työilmapiiriin ja yhdessä tekemiseen
- työhyvinvointiin
- työn merkityksellisyyteen ja arvopohjaiseen tekemiseen
- osaamisen jakamiseen työyhteisössä
- opiskelijoiden ja harjoittelijoiden ohjaamiseen alalle
Haluamme olla työpaikka, johon on hyvä tulla aamulla ja jossa työtä tehdään hyvillä mielin.
Arvomme ohjaavat arjen työtä
Tikan toimintaa ohjaavat arvot, jotka näkyvät jokapäiväisessä työssä työmailla ja työyhteisössä.
Vastuullisuus
Josta olikin tässä edellä jo paljon esimerkkejä!
Vastuullisuus ei ole meille erillinen projekti, vaan osa päivittäistä työtä työmailla. Uskomme, että pienistä teoista syntyy kokonaisuus, joka tekee työstä kestävää.





